No talvella minulla tietenkin oli vielä pitkähihainen pusero tunikan alla ja pitkät villahousut farkkujen alla. Mutta kyllä viime päivien tuulissa ovat ne villahousut tulleet mieleen näin kesälläkin! Tunika on alennusostos Indiskasta, farkut Lindexin Alesta ja neuletakki H & M:stä. Korvikset ovat Funky Homo sapiensin ja sormus Nikkotakkon. Kengät niitä CM:n vanhoja balleriinoja, joita minulla on kolmet eri väriset. Sormieni kynsiä en ole varmaan vuosikymmeniin lakannut, mutta kun nyt asun yksin eikä ole perhettä passattavana, niin kynnetkin ovat päässeet kasvamaan katkeilematta! |
0 Comments
Varsinaisesta asupostauksesta on totisesti aikaa: viime vuoden elokuussa viimeksi! (rillikehyksiähän toki tutkin marraskuussa). Kehonkuvan kanssa tuntuu nyt olevan vaikeuksia, kun vanhenee ja on eronnut. On vaikea tuntea itsensä kauniiksi. Mutta vaikka olisi ryppyjä vierivieressä, niin vanhakin ihminen on samalla tavalla kaunis ja upea kuin peruskallio! Kaivoin taas vanhan Vero Modan alennusmekkoni esiin, armeliaan väljän sellaisen. Se on ehkä 90-luvulta? Mutta yhtä riemastuttavan värikäs edelleen!
Olen jälleen kerran ottanut koulutehtävät niin vakavasti, etten ole muka ehtinyt bloggaamaan. Toisaalta koulun studiokin on nyt koko ajan käytössä... Nämä asukuvat onkin otettu jo ennen pääsiäislomaa.
Olen taas pitkästä aikaa koulussa Salossa (kahden omatoimisen jakson jälkeen) ja tekee tiukkaa tottua hektiseen opiskelurytmiin. Tässä pari asukuvaa koulusta. |
Virpi VerkasaloVärihullu, joka tykkää ottaa värikkäitä valokuvia ja käyttää kirkkaita värejä vähän siellä sun täällä. Arkisto
March 2017
Aihealueet
All
|